Tämän vuoden kisat aloitettiin heti uudenvuodenpäivänä Hyvinkäällä. Hyvinkään koiraurheilukeskuksessa oli kaksi rataa tarjolla ja eihän se sitten ihan putkeen mennyt...  Hyppärillä aloitettiin. Rico hyppäsi jo heti ekan esteen sekaan, jonka seurauksena mulla pasmat sekasin. Sitten kun lähdettiin liikeelle osottautui pohja aivan törkeän liukkaaksi ja mulla vielä enemmän sitte pasmat sekasin. Luisteltiin tai lähinnä Rico tuli kylkimyyryä radan läpi hieman omavalintaisesti. Toiselle radalle mietin lähtöä pitkään, mutta mentiin kuitenkin. Nyt koira oli jo itsekin varovaisempi, mutta selkeästi varoi pohjaa paljon, niin kuin minäkin. Hyppäsi huonosti ja oli suht hidas, koska mun ei oikeasti tarvinu edes juosta, hylyn otin puomin alastulosta. Täällä radat, joita en alun alkaen meinannu julkaista, mutta menköön... Toivottavasti vuoden aloitus ei ole enne koko vuodesta...

Kisailua jatkettiin sitten tänään. Suuntana oli Vantaan Ojanko ja HSKH:n ja BAT:n yhteistuumin rakentama upea halli. Siellä oli myös tekonurmi pohjana, mutta uskaltauduin ilmottamaan Ricon kisoihin, sillä utsin sisäpiiri tietoa pohjasta, joka vakuutettiin hyväksi ja pitäväksi. Ja sitä se todella oli! Tuomarina tänään oli Kari Jalonen.

Hyppäri lähti jo hieman ontuvasti liikkeelle. Mulla käskyt sata vuotta ainakin myöhässä ja odottelin koiraa aivan turhaan kohdissa joissa olisin voinut edetä. Lopun viimein pakka levisi renkaalle. Kepeiltä keskeytin leikin, kun mulle alettiin huutaa...  Agiradalle lähdettiin sitten jo ihan uudella mentaliteetilla. Käskytettiin jo napakammin ja koirakin oli kuulolla. Mun liikkuminen ei ollut ihan niin jouhevaa kun haluaisin sen olevan. Lisää treeniä! Harmittava viimeinen rima tippui, josta vitonen. Mutta nyt jäi jo hyvä mieli kisoista. Tästä on hyvä jatkaa.  RADAT

Siirrytäänpäs täälläkin uudelle vuodelle, mutta muistellaan vähän vuotta 2011.

Omassa elämässä tapahtui jo alkuvuodesta isoja asioita. Työpaikan vaihto oli edessä, omasta valinnasta kylläkin. Haikein mielin oli jätettävä mahtava työporukka ja lapset Ruonalan koulussa. Ja siirryin kokopäivätoimisesti matkailun pariin. Työmäärä ja tunnit lisääntyivät, sitä myöten aikataulutus entistä tarkemmin alkoi harrastusten parissa.

Koiraharrasteissa oli pääosin nousujohteista. Treenailtiin talvi ahkerasti Katin kanssa. Kisat aloitettiin alkukeväästä ja Peetulle tehty anskujen poistoleikkaus maaliskuussa sai sen jopa hallissa ihan uuteen kiitoon. Ja kauaa ei tarvinnu sitä viimeistä nollaa kakkosista odottaa kun kolmoset kutsui. Kolmosten korkkaus ei sujunut, mutta omissa kisoissa juostiin jo ihan mukavat radat Peetun kanssa ja ihan kelpo ajoilla. Lokakuussa vielä kisattiin naapuriseuran kisoissa Peetun kanssa, jonka jälkeen alkoi kypsyä ajatus "varhaiseläköittämisestä". Peetu jännittää kisatilanteita edelleen ja todennäköisesti paineistuu myös minusta kun huomaan sen jännittävän. Rakenteellisesti se on myös vähän epäsopiva ja vaatis hurjaa treeniä, jotta olis édes pieni mahdollisuus päästä aikoihin kolmosissa. Treenausta jatketaan edelleen, koska Peetu rakastaa lajia, mutta tavoitteellisuus on jätetty pois. Haluan kuitenkin, että Peetulla on vielä monta tervettä vuotta edessä mun seurana. Me kisaillaan kun huvittaa ja siltä tuntuu.

Kesäkuussa sain uuden koiran ohjattavaksi ja agility sai taas uuden vaihteen päälle. Tervubelgi Rico on pikkuhiljaa vallannut alaa mun agilitysydämessä ja seuraavaksi roduksi, kun sen aika on, vahvasti ehdolla on belgi. Ricon kanssa on nyt treenailtu puolisen vuotta ja jo nyt on saatu niin makeita nollavoittoja mitkä tuntuu niin hienoilta. Ja jo viikottainen treenaaminen sen kanssa on niin sairaan kivaa. Pikkupartiolainen!

Mutta koko vuoden hienoin hetki oli kaiketi heinäkuun alussa, kun voitettiin meidän x-rotujoukkueella agirodussa pronssia. Kisaan lähdettiin pitämään hauskaa, siellä kuitenin oli joukkueita kilpailevissa mineissä ties kuinka monta kymmentä. Hellettä oli sinä viikonloppuna lähemmäs 30 astetta. Meidän joukkueessa oli mukana vielä möllikoirakin. Onnistuminen on aina niin mukavaa ja vielä kun sitä vähiten odottaa.

Suruja ollaan myös saatu hieman osaksi. Hienon maaliskuisen jäälenkin aikana Ässältä katkesi toisesta takajalasta ristiside. Kati joutui tehdä raskaan päätöksen ja Ässä tassutteli sateenkaari sillalle. Peetun alltime lover oli poissa.

Hevosrintamalla ollaan eletty pääosin peruselämää. Tammikuussa lähdettiin heti näytille KWPN sedille Ronjan ja Härskin kanssa. Pääsiäisviikolla Ronja palautui kotirintamalle ja täti pääsi taas ratsastamaan. Kesä meni laiduntaessa. Elokuussa täti hevosteli viikonlopun verran Dublin Horse Showssa, joka osottautui upeaksi hevostapahtumaksi. Taidetaan tehdä siitä joka vuotinen perinne. Lokakuussa olikin sitten jymy-yllärin paikka... 30-v. lahjapaketissa oli Ronja ja tädistä tuli kertaheitolla hevosen omistaja.

Melkolailla mukava harrastusvuosi takana. Toisinaan toivoisi lisää tunteja vuorokauteen, että ehtisi tehdä kaiken haluamansa. Katsellaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan.

Uusio käytetään kuvia hieman, jos vaikka pääsisi tunnelmaan...  Tänä vuonna on hät´hätää valkoinen joulu ja sekin hyvää vauhtia häviämässä vesisateen myötä. Ehkä sitä lunta vielä tänä talvena saadaan, toivottavasti.

Nyt kuitenkin pala joulurauhaa kaikille!

 Born to be my baby 

Nii, kyllä nuo omat pikku pötkylätkin saavat juoksuttaa tätiä. Meillä on Katin kanssa aina sunnuntaisin oma hallivuoro, jossa Molly ja Peetukin saavat osallistua agsan riemuihin.

Peetulle en oo edes tälle talvelle ottanu viikkoharkkapaikkaa. Ai miks? Siihen on aika monta syytä mitä oon tässä puntaroinu jo alkusyksystä asti. Kun Peetu nousi kolmosiin lävähti kasvoille kunnolla se tosiasia, että sen aktiivikisaura alkaa kyllä hiipua. Sen kanssa en voi oikeasti edetä enää mihinkään sen ollessa x-rotuinen, joka ikävä kyllä syö mun motivaatiota. Palkintosijatkin olisi todella kaukana, jopa hullulla treenilläkin. Peetu ei kuitenkaan ole enää mikään nuorukainen, joten rankan talvitreenin noudattaminen ens kesän kisoja silmällä pitäen vaatisi terveyden takia koiran kuvauttamista. Eikä sillä myöskään ole mikään ihannerakenne, vaikka minikoira onkin, mutta pitkä selkä ja massiivinen runko asettaa hieman rajotteita. Peetu jännittää edelleen kisatilanteita, kaikkien näiden vuosien jälkeenkin, joka siis vaikuttaa myös suorituksiin. Mutta sitä vastoin, minä haluan että Peetu ennen kaikkea saa elää terveen loppuelämän. Että voin hurvitella sen kanssa itekseni agikentällä/hallilla, missä se on ihana vapautunut oma itsensä. Peetu kuitenkin pitää agsaamisesta. Voidaan osallistua oman tai lähiseuran kisoihin lähinnä "kannatuksen vuoksi" jos siltä tuntuu. Mutta niin tärkeä toi prinsessa pötkö on mulle, että laitan omat agiteeraus tavoitteet syrjemmälle, että meillä on vielä monta yhteistä ja tervettä vuotta edessä.  Kesällä -07 kun agi aloitettiin, en olisi edes kisaamista pitänyt mahdollisena. Muistoissa on edelleen kuinka Peetu paineli korvat luimussa erinäisiä asioita karkuun.. Silloin jos joku olis mulle sanonut, että se koira nousee jonain päivänä kolmosiin olisin nauranu aikas paljon. Paljon töitä ollaan tehty tässä välissä ja nyt on aika vaan nautiskella yhdessä puuhaamisesta agilityn parissa.

Molly sen sijaan on oikeenkin intoutunut agsaamiseen. On jopa käynyt mielessä, että josko sen veis vanhoilla päivillä jopa virallisiin. Ykkösluokasta se selviytyis ihan mainiosti, jos rimat  pysyy siellä 25cm. Mutta katellaan millanen talvi on tulossa agsaamisen suhteen. Pötköt pääsee aina omalle vuorolle mukaan huvittelemaan. Sunnuntaina oltiin Ricon kisojen jälkeen harkkailemassa.

Tapit on myös päässeet kuvauskohteiksi. Mun työkaveri harrastaa valokuvausta ja Tapit pääsi viime kuussa linssin eteen. Minna sai hurjasti hienoja kuvia, tässä niistä yksi: