On tää päivitys ollu vähän retuperällä tädin kaikenmaailman kiireiden takia... (Siis työt häiritsee...) Mutta kuitenkin me ollaan keritty vähän treenailemaankin aina jossain välissä.

Niinku esimerkiks keskiviikkona. Silloin treenaili varsinaisesti Peetu, mutta Molly oli mukana siipeilemässä. ;) Eli agitreenailtiin. Kati ei päässy meille treenejä vetämään, mutta oli suunnitellut meille radan ja me sitte silmäkovana arvioitiin toistemme menoa. Ei muuta kun toteuttamaan käskyjä.. (Oli nimittäin rataselostuksen ohessa tullu myös henk.koht. ohjeet jokaiselle koirakolle) Rakennettavana oli 20 esteen rata ja meitä oli kolme koirakkoa paikalla, eli siis kolmen käsiparin voimin saatiin kuitenkin rata kasaan. Rata oli oikeasti aika mukava missä oli pari kohtaa joissa sai olla tarkkana mutta muuten oikeen hauska reipas tempoinen repäisy. Kahdet kepit oli radalla ja ne alkaa Peetultakin sujua jo ihan ok kunhan muistan vaan ohjata oikein. Mitään ihmeellisyyksiä radassa ei sinänsä ollu, Peetu oli kauheen kuuliainen ja meni minne ohjattiin. Jäi taas kamalan hyvä mieli! Ja loppuhuipennukseksi sai Molly tulla tekemään samaista rataa helpoissa ja pienissä pätkissä. Ja voi sitä täpinän määrää kun otin sen häkistä ulos... :D Mut se on kyllä käsittämätön koira, olisko tää nyt ollu ehkä 8 kerta kun sen kanssa treenailen agia ja se menee kun vanha tekijä. Ei mitään vaikeita juttuja vielä, mutta sujuvasti jo 4-5 esteen pätkiä. Kun vaan vertaa siihen mitä Peetu oli esim. samassa kohtaa määrällisesti treenejä takana. No hauskaa oli, ei voi muuta sanoa.

Torstai oli sitten tokoa täynnä!  (Kaikki kuvat on ottanu Jaana Siltanen)

1682194.jpg

Oli Mollyn kanssa tokotreeni taas pitkästä aikaa. Vähän mietin, että miten se suhtautuu tokoiluun kun on ollut niin täpsänä agista, mutta se oli oikein reipas ja mallikas oppilas. Aloitettiin treenit luoksepäästävyydellä ja paikallamakuulla. Luoksepäästävyyden kanssa ei oikeastaan oo ollu mitään probleemia eikä ollu nytkään. Paikallamakuussa Molly on keväällä ollu hieman rauhaton ja muutamaan otteeseen lähteny silloin rivistä. Nyt ajattelin ottaa varman päälle ja jäin ensin ihan muutaman metrin päähän koirasta. Kävin tasasesti sitä koko ajan palkkaamassa ja kehuin myös äänellä, samalla keskelle palatessa menin aina hieman pidemmälle kun olin aiemmin ollut. Ja siellä seisoessa yritin olla mahdollisimman vähän koiraa paineistava ja haukottelin kovasti. Näytti toimivan, koira makasi paikallaan ja rauhallisesti koko 2minuuttia eikä sillä ollut aikomustakaan häipyä rivistä, HYVÄ! :)

1682188.jpg

Sitten aloitettiinkin se meidän tokoilun murheenkryyni ja kaivettiin noutokapula esiin.. Nyt ollaan kuitenkin edetty jo siihen pisteeseen, että Molly ottaa kapulan murto-osa sekunniksi suuhun käskystä, mutta tiputtaa sen nopeasti pois namin toivossa. Kristiinalta (Kiitos kovasti!!) sain hyviä vinkkejä miten edetä. Eli tähän asti oon yrittäny olla ihan liian nopea koiran palkkaamisessa tätä liikettä (tai siis liikkeen alun opettelua) tehdessä. Kun Molly on ottanu kapulan suuhun niin oon vaan salama ollu sille namia tarjoamassa ja nyt siis sylkäsee kapulan suussa käytyään ulos.. :/ Maltillamaltilla.. Ja toinen mikä ei selkeästi toimi, jonka kyllä onneksi hokasin itekseni treenatessa, on että yrittäisin pitää kättä Mollyn leuan alla kun kapula on suussa. Se ei vaan toimi! Pari kertaa kokeilin ja huonoksi totesin ja vahvistuksen siihen sain nyt myös treeneissä. Pakottamalla Mollya ei kyllä saa tekemään yhtään mitään, se pakenee paikalta. Nyt sitte treenaillaan aina vähän kerrallaan kapulan kanssa ja yritetään pidentää kapulan pito aikaa, jospa toi joskus sen noutais... *huoh* 

Sitte vaihdettiinkin kentänpäätyä ja mentiin Jaanan hoteisiin ja vuorossa oli käännöksiä, seuraamista, liikkeestä maahanmenoa ja hyppy.

1682183.jpg

Alotettiin käännöksillä. Ensin oltiin ihan paikalla ja kääntyiltiin molempiin suuntiin käskystä. Molly oli kamalan kuuliainen ja tönötti jalan vieressä niinku tokokoiran kuuluukin ja seurasi käännöksiä hyvin. Se ajoittain on ehkä hieman kaukana, mut epäilen että se yrittää nähä mun naaman sieltä tappijalka korkeuksista. Tiiä sitte mikä siihen auttaa, tissien pienennys ehkä... :D (nii mun tissien...)

1682184.jpg

Siitä jatkettiin seuraamisella. Molly seuraa näin yleisesti ottaen mun mielestä ihan hyvin, oikealla käännyttäessä saattaa hieman karata ulos mut nyt vedin sitä namilla käännöksissä ihan viereen pariin kertaan ja siitä se sitte taas lähti. Sen jälkeen vuorossa oliki liikkeestä maahan omassa tahdissa. Tähän asti oon käyttäny apuna kättä käskyn kanssa. Nyt en sitä tehny vaan annoin sellasen napakan "maa" käskyn kun koira oli hyvässä kontaktissa. Parilla ekalla kerralla sai käskyn toistaa, mutta sen jälkeen koira läpsähti yhdestä käskystä maahan ja pystyin jatkamaan matkaa ihan reilusti useamman metrin. Palattua koiran sivulle palkkasin sen maahan ja vapautin suoraan sieltä.

Loppukaneetiksi otettiin vielä hyppyä. Keväisissä mölleissähän Molly viisveisasi tokohypystä kun oli ageilu aloitettu niin nyt ekalla kerralla käytin myös kättä apuna käskytyksessä. Ei olis ehkä tarvinnu, koska koira oli edelleen särmänä ja loput hypyt meni pelkällä suullisella käskyllä. Nyt vaan vahvistetaan sitte sitä että sinne esteen toiselle puolelle jäädään seisomaan. Jäi se nytkin ihan minimaalisen hiiviskelyn jälkeen, mut jos jätettäis ne hiiviskelyt sikseen. :)

Kaikenkaikkiaan oikein mukavat treenit. Taas sai paljon hyviä treenivinkkejä, kiitos Jaanalle ja Kristiinalle! Samoin kaikista kuvista suuri kiitos Jaanalle!! Todistusaineistoa, että mekin oikeasti treenataan... ;)