Perjantaina iltapäivällä suunnattiin Mollyn kanssa Inkeroisiin luottohierojamme Mirkan pakeille. Molly on jo jonkun aikaa taas liikkunut vähän huonosti ja on agiteerattukin kesänajan ja nikamat on aina silloin tällöin ollut vinksin vonksin selässä. Ja löytyhän sieltä probleemia nytkin. Viimeisen lannenikaman ja ristiluun välinen liitos ei ollut paikallaan. Molly nautti käsittelystä koko tunnin ajan, välillä nosti päätään kun tuli kipeä kohta. Mutta ilmeisesti tämä nikamalukko ei ollut niin kivulias kuin aiemmin olleet, koska koira on ollut ihan hyväntuulinen ja tehnyt töitä ihan kivasti tähän asti. Seuraavalla viikolla on Peetun vuoro lähteä käsittelyyn. Haluan hänet myös tsekattavan kun treenailtu ollaan kuitenkin melko ahkerasti koko kesän ajan ja hieman ehkä liian pehmeällä pohjalla.

Viikonloppu nautittiin lenkkeillen hyvässä säässä erilaisilla lenkkipoluilla ja pitkästä aikaa käytiin myös Santalahden luontopoluilla sunnuntai aamuna. Paljon oli porukkaa ja koiriakin tuli vastaan, eikä Molly edes ärhennellyt vastaan tulijoille. :) Alkaakohan siitä tulla aikuinen?? Onhan noi tappijalat jo 2,5 vuotiaita.. Kaikenlaista on kuitenkin kerenny jo tapahtua. Vai alkaako mulla olla näiden koirien käyttöohjeet hallussa...