Suunnattiin tänään Peetun kanssa Kouvolaan. Tuija oli siellä kouluttamassa ja mahduttiin myös mukaan. Oltiin Katjan ja kääsna Ollin kanssa ajoissa paikalla niin ehdittiin lenkittää koirat hyvin ennen radan rakennusta. Ensimmäinen rata näytti tältä: (meinasi kävellessä tulla epätoivo kun niin paljon takaakiertoja....)

Jätin Peetun ekan esteen taa, heti tokan päällä jo käskyä kepeille. Vein oikealta puolen, 4 ja 5 takaaleikaten ja siitä putkeen vastakkaisella kädellä. Ekalla kerralla 7 vein pakkovalssilla sijoittuen putkesta ulos tullessa kauemman siivekkeen viereen (kuvassa siis 7 esteen oikealle puolen). Sieltä koira oikealla kädellä vastaan, pieni peruutus ja pakkovalssi. Sieltä takaakierto 8, 9 jälkeen puolivalssi ja oikealla kädellä koira nimellä haltuun ja putkeen lähetys. Ekalla kerralla Peetu tietysti paineli A:lle.  Ekalla kerralla 11 vein sijoittumalla esteen oikealle puolen ja peruuttamalla vedin koiran esteen taakse ja samantien eteen ja käsky A:lle.

Tokan kerran kokeiltiin pariin kohtaan erilaisia vientitapoja. 7 jäin vasemman siivekkeen eteen, siitä koira oikealla kädellä esteen taa ja otetaan esteen jälkeen vasempaan käteen. Eli kierrätys siivekkeen ympäri. Ei ollut Peetulla niin toimiva kun ekan kerran s-mutka vienti, koska mun liike pysähtyi. Toinen kohta mitä kokeiltiin toisin oli putken jälkeen 11 hypylle jaakotus, toimi Peetulla ihan ok, koska itse muistin jäädä tarpeeksi pitkälle ennen hyppyä, jotta oli varaa peruuttaa estettä kohti ja käskyttää takaa.

Toinen rata oli sitten tällainen:

Jätin Peetun ekan esteen taa ja menin toisen hypyn vasemman siivekkeen viereen ja siitä pakkovalssilla toka. Kepit vein oikealta puolelta, keppien jälkeen valssi ja lähetys putkeen. Persjättä putken ja A:n väliin. A:n jälkeen ehdin valssaamaan ennen 6 hyppyä, puolivalssi kun koira tuli 6 takaa 7 hypylle. Ekalla kerralla tein 8 takaaleikkauksen ja vedin koiran 8 ja 9 välistä 9 hypylle jossa sylkkä. Tämä ei toiminut, koska olin auttamatta myöhässä putkeen ohjauksessa koska koira kääntyi niin pienellä ja vinosti niin oli jo nenä kohti 11 hyppyä kun putkea. Tämä kohta korjattiin viemällä Peetu edelleen 7 ja 8 oikealta puolen, mutta kierrätys 8 oikealta puolen josta oli suora linja hypyn kautta putkeen. Tällöin sain koiran sujuvasti putkeen ja itse ehdin mennä ottamaan koiraa vastaan 11 hypyn taa, jossa puolivalssi kun 11 suoritettu ja siitä sujuva ohjaus 12 ja kepit.

Oli aivan mielettömän hyvä treeni!!! Peetu oli alusta asti todella reipas ja vireessä. Toistoja pystyttiin ottamaan todella hyvin ja koira oli aivan intona. Mukana oli myös vinkuhiiret, mutta tänään oli pallopäivä.  Nyt tulee sitten pakosta parin viikon tauko, kun täti suuntaa huomenna ensin viikoksi Irlantiin ja yrittää olla ostamatta uutta koiraa...  (staffi pentusia olis...) Ja sitten jatkuu treenitauko vielä viikon verran kun talkoillaan seuran talvihallia kuntoon. Mutta tähän oli hyvä päättää ennen taukoa ja jos hyvä hönkä jatkuu, ehkä me sittenkin mennään talvella parit hallikisat...