Tappiblogi onkin pitänyt pitkän hiljaiselon.. Täti on ollut lomalla, ihan oikeasti 2,5viikkoa ilman minkäänlaisia aikatauluja, ei kelloa aamulla soimassa jne. Aivan loistavaa, mutta se ilo loppuu huomenna ja arki alkaa taas. Tämä onkin ollut sitten alusta alkaen ihan kunnon talvi mitä tapitkaan eivät ole aiemmin kokeneet. Lenkkeilty ollaan kyllä hyvin topattuna, mutta tassuparat meinaa paleltua. Pahimpina pakkaspäivinä kun on lähemmäs -20 tai yli niin ollaan kyllä lenkkeilyt unohdettu ja käyty vaan useasti päivän aikana pihalla, mutta ei kyllä koiratkaan ole paukkupakkasilla kauaa ulkona viihtyneet. Maisemat sitä vastoin on aikas komeat kaikkialla...

Silloin kun ei oikein voi lenkkeillä ni vahditaan kinoksilta tiluksia... ja rellestetään...

Joulun tienoilla molemmat kärsi jostain mahapöpöstä, Molly pahemmin kuin Peetu. Melkein kolme päivää siinä meni. Uudenvuoden jälkeen alkoi Peetu taas oireilla vatsan kanssa mutta se olikin jo sitten pikaisempi tauti ja oli jo päivässä ohi. Samoihin aikoihin sai Peetu jonkun kummallisen märkivän pienen äkämän tassuun, joka lähti sitten ihan kotikonstein paranemaan.

Treenitauko agilitystä oli myös joulun ja uudenvuoden yli. Ja ihan hyvä niin, sillä pakkaset on paukkunu, parhaimmillaan oli lähemmäs -30. Itsekseen ollaan nyt parin viikon ajan käyty hallilla. Suunnitelmissa lähitulevaisuuden agilitykuvioihin kuuluu hyppykurssi ja Tuijan treenit vielä tässä kuussa. Halli on aivan loistava, perjantaina käytiin hallilla treenailemassa. Mittarissa ulkona oli -18 ja hallissa tuolloin vain -4 eli lämpötila ero oli huikea ja sisään mennessä oli suorastaan lämmin saatika kun oli kahden koiran kanssa juossut. Kisoja en edes nyt Peetulle ajattele kun on näin jumalattoman kylmä, me odotelaan kevättä, aurinkoa ja lämpöä...  Treenaillaan ahkerasti siihen asti.

Hevosrintamalla toivottavasti tapahtuu myös muutoksia piakkoin ja kevään myötä sitten lisää. Huomenna Härski lähtee muutamaksi viikoksi kylään asustelemaan, jotta saadaan kaverin ratsun ura alulle. Siitä varmasti kuvamateriaalia ja muuta rapsaa sitten tuonnempana.

Toivottavasti tästä vuodesta tulee kaikille ystäville ja tutuille, niin 4- kuin 2-jalkaisillekin vieläkin parempi kuin edellinen!