Maanantaina oli se emännän ehkä kovasti kauhulla odottama päivä... Peetulla on anskurauhaset vaivanneet pitkään ja olin varannut sille ajan niiden poistoleikkaukseen. Tietysti jännittää jo yleisesti ottaen koiran nukutus, vaikka Peetu on perusterve ja hyväkuntoinen, mutta jotenkin sitä mun mielenlaadulla aina jo etukäteen varautuu niihin mahdollisiin ongelmiin...  Ei ehkä paras mahdollinen tapa asennoitua, mutta on näiden elukoiden kanssa tullut touhuttua jo niin kauan, että on tullut nähtyä ja todettua että ihan kaikki näiden kanssa on mahdollista...

Kuitenkin, töistä kotiin tultua lähdettiin Peetun kanssa ajelemaan kohti eläinlääkäriä. Raukkaparka kirmasi autoon ihan onnesta ymmyrkäisenä ja täysin tietämättömänä tulevasta. Paikalle saavuttiin hyvissä ajoin. Vaikka kotona oli jo lenkki tehty ehdittiin hyvin käydä vielä pissalenkillä ja odotella omaa vuoroa. Peetu laitettiin tainnoksiin ja operaatio saattoi alkaa. Olin itse seuraamassa koko ajan ja no, miltä se nyt näyttää kun ronkitaan koiran pyllystä tavaraa pois... Ei kauniilta.. Operaatio oli suhteellisen nopeasti ohi. Peetua ei herätetty leikkauksen jälkeen vaan vein kotiin taju katolla olevan pikku Tappisen. Mollya huolestutti tilanne kovin koko illan ajan ja siskoa pitikin päivystää ihan lähietäisyydeltä.

"Hei, kaveri!!! Herää jo!"

"Hei, ihan oikeesti..."

Pikku Peetu nukkui syvää prinsessa unta koko illan. Pari kertaa yritti nousta ja hoiperrella, mutta totesi ilmeisesti itsekin kun palautin sen takaisin pedille pötköttämään syvään huokaisten "että ei ihan vielä onnistu..." Illalla nukkumaan käydessä laitoin sen häkkiin nukkumaan ajatuksena, ettei Molly pääse haavan kimppuun mun nukahdettua. Kolmelta yöllä heräsin vienoon piippaukseen, kun Peetu istui häkissä ja näytti siltä, että haluaa ulos sieltä. Käytin sen ulkona ja ennen kuin itse ehdin sänkyyn oli Peetu jo siellä...

Tiistai aamuna oli prinsessa jo ihan oma itsensä. Olisi pitänyt aamupissatuksen ajaksi hihnaan laittaa, niin riemullista oli ulkona käydä... Illalla lähdin Mollyn kanssa treeneihin ja treenikassin nähtyään oli potilas sitä mieltä, että hänen treeninsä olivat varmasti alkamassa... Nyt ollaan sitten kaikin mahdollisin tavoin yritetty viihdyttää ja aktivoida potilasta sisätiloissa rauhallisella meiningillä... Helppoa kun heinänteko.. Riemua riittää! Tikkien pitäis pysyä 12 päivää...  Mutta reipas potilas kaikinpuolin, ei ole valittanut tai ollut kipeän oloinen ollenkaan. Haava-alue ei ole juurikaan turvottanut tai siis hämmästyttävän vähän ja sekin vähä alkaa olla poistumassa. Toivottavasti kaikki menee loppuun asti hyvin ilman tulehduksia. Nyt yritetään vielä pitää potilas aisoissa...