Käytiin kipasemassa oman seuran epiksissä muutama rata.  Siirin oli määrä juosta ennen sunnuntain virallisia kenraaliradat ja siksi sateesta huolimatta lähdettiin. Siiri oli jo etukäteen ilmotettu. Matkalla arvoin mitä Tappisen siskot saisivat juosta tai oikeestaan vielä ilmopisteellä arvoin ja jahkasin...  Molly sai juosta mölliradan ja samaan päädyin myös Peetun kanssa, koska lauantaina oltiin pitkästä aikaa Tuijan treenissä (josta on rapsa unohtunu...) tekemässä kaikkia hienoja kuviokelluntoja ni Peetu sai vaan hurvitella.

Siiri aloitti uurastuksen medeissä, muutama rima alas, videolta katsottuna mun mielestä vaan arviointivirheitä ponnistuspaikan suhteen. Mutta Siiri on aina niin mainio!

Seuraavaksi mineissä starttasi Molly ja voi kamala minkä uurastuksen hän joutuikaan tekemään...  Mutta kaiken sen uurastuksen jälkeen pääsi Molly palkinnoille ollen minien mölliradan kolmas.

Peetu oli jotenkin vaisu, toki Mollyyn verrattuna huomattavasti vauhdikkaampi, mutta ei tuntunut omalta itseltään. Mutta mun mielestä se on useasti omalla kentällä jossain omassa kuplassa, eikä niin hyvä kun se hyvinä hetkinä voi olla. Toivottavasti sillä oli edes hauskaa...

Siltasen Jaana tallensi ja editoi kisakoosteen. Kiitos!

Siiri starttasi vielä kilpailevien radalla, josta tuli mun huonon ohjauksen ja hätäilyn takia keppien sisäänmenosta virhe kun en malttanut odottaa. Mutta oikein mallikas suoritus Siiriltä. Oli hankalia estekulmia, pimeitä putken päitä ja se suoritti ne kaikki. Hieno Tiili-koija!  Hyvillä mielin ensi sunnuntaina kisaamaan oikeasti.