Siirrytäänpäs täälläkin uudelle vuodelle, mutta muistellaan vähän vuotta 2011.

Omassa elämässä tapahtui jo alkuvuodesta isoja asioita. Työpaikan vaihto oli edessä, omasta valinnasta kylläkin. Haikein mielin oli jätettävä mahtava työporukka ja lapset Ruonalan koulussa. Ja siirryin kokopäivätoimisesti matkailun pariin. Työmäärä ja tunnit lisääntyivät, sitä myöten aikataulutus entistä tarkemmin alkoi harrastusten parissa.

Koiraharrasteissa oli pääosin nousujohteista. Treenailtiin talvi ahkerasti Katin kanssa. Kisat aloitettiin alkukeväästä ja Peetulle tehty anskujen poistoleikkaus maaliskuussa sai sen jopa hallissa ihan uuteen kiitoon. Ja kauaa ei tarvinnu sitä viimeistä nollaa kakkosista odottaa kun kolmoset kutsui. Kolmosten korkkaus ei sujunut, mutta omissa kisoissa juostiin jo ihan mukavat radat Peetun kanssa ja ihan kelpo ajoilla. Lokakuussa vielä kisattiin naapuriseuran kisoissa Peetun kanssa, jonka jälkeen alkoi kypsyä ajatus "varhaiseläköittämisestä". Peetu jännittää kisatilanteita edelleen ja todennäköisesti paineistuu myös minusta kun huomaan sen jännittävän. Rakenteellisesti se on myös vähän epäsopiva ja vaatis hurjaa treeniä, jotta olis édes pieni mahdollisuus päästä aikoihin kolmosissa. Treenausta jatketaan edelleen, koska Peetu rakastaa lajia, mutta tavoitteellisuus on jätetty pois. Haluan kuitenkin, että Peetulla on vielä monta tervettä vuotta edessä mun seurana. Me kisaillaan kun huvittaa ja siltä tuntuu.

Kesäkuussa sain uuden koiran ohjattavaksi ja agility sai taas uuden vaihteen päälle. Tervubelgi Rico on pikkuhiljaa vallannut alaa mun agilitysydämessä ja seuraavaksi roduksi, kun sen aika on, vahvasti ehdolla on belgi. Ricon kanssa on nyt treenailtu puolisen vuotta ja jo nyt on saatu niin makeita nollavoittoja mitkä tuntuu niin hienoilta. Ja jo viikottainen treenaaminen sen kanssa on niin sairaan kivaa. Pikkupartiolainen!

Mutta koko vuoden hienoin hetki oli kaiketi heinäkuun alussa, kun voitettiin meidän x-rotujoukkueella agirodussa pronssia. Kisaan lähdettiin pitämään hauskaa, siellä kuitenin oli joukkueita kilpailevissa mineissä ties kuinka monta kymmentä. Hellettä oli sinä viikonloppuna lähemmäs 30 astetta. Meidän joukkueessa oli mukana vielä möllikoirakin. Onnistuminen on aina niin mukavaa ja vielä kun sitä vähiten odottaa.

Suruja ollaan myös saatu hieman osaksi. Hienon maaliskuisen jäälenkin aikana Ässältä katkesi toisesta takajalasta ristiside. Kati joutui tehdä raskaan päätöksen ja Ässä tassutteli sateenkaari sillalle. Peetun alltime lover oli poissa.

Hevosrintamalla ollaan eletty pääosin peruselämää. Tammikuussa lähdettiin heti näytille KWPN sedille Ronjan ja Härskin kanssa. Pääsiäisviikolla Ronja palautui kotirintamalle ja täti pääsi taas ratsastamaan. Kesä meni laiduntaessa. Elokuussa täti hevosteli viikonlopun verran Dublin Horse Showssa, joka osottautui upeaksi hevostapahtumaksi. Taidetaan tehdä siitä joka vuotinen perinne. Lokakuussa olikin sitten jymy-yllärin paikka... 30-v. lahjapaketissa oli Ronja ja tädistä tuli kertaheitolla hevosen omistaja.

Melkolailla mukava harrastusvuosi takana. Toisinaan toivoisi lisää tunteja vuorokauteen, että ehtisi tehdä kaiken haluamansa. Katsellaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan.