Jaana kyseli joku viikko takaperin että lähtisinkö Mikkeliin kisoihin ja mikäs siinä. Suhinoitiin välissä ja laitettiin Mikkelin ilmot menemään, oli vielä Peetulta tullut joskus 1,5 ilmasta starttia ni ei jääny edes startit paljoa maksamaan. Hain Ricon matkaan mukaan ja ajeltiin Saagalandian residenssille, josta startattiin matkaan. Tuomarina oli minulle ihan uusi tuttavuus, Eeva-Liisa Pohjanen.

Aloitettiin hyppyradalla. Muutama tarkka kohta radassa oli jossa sai huolella viedä, molempien ensimmäisten putkien jälkeen ja kolmannen putkeen jälkeen keppikulma oli aikas kamala. Rico lähtee suoraan lähetettäessä ihan nätisti kepeille, mutta muita kulmia ei hae. Eli mulle jäi vaihtoehdoksi ottaa se putkelta "taaksepäin" ja suoristaa kepeille. Tultiin ratavirheittä maaliin ja aikakin oli ihan hyvä, -7 ja jotain ja tällä sijoituttiin 3. ja saatiin hyppärinolla kisakirjaan. smiley

Seuraavana oli vuorossa agirata ja jo minejä ja medejä katsellessa tuli melko selväksi että nollat on tiukassa. A:n jälkeen takasin päin mentäessä oli aikas haastava kuvio, johon suunnittelin takaaleikkausta, mutta hyppy oli sen verran keljussa kulmassa, että Rico oli aika laila kysymysmerkkinä kun sinne suuntaan lähdettiin. Siinä kielto. Jatkettiin matkaa ihan kivasti ja putken jälkeisellä kuviolla mulla kävi vaan joku hassi. Näin että koira oli tulossa vinottain olevan hypyn ohi, mutta en oikein ehtiny tai tajunnu sitte enää tehdä mitään. Mun puutteellisen ohjauksen takia laitoin koiran putkeen ja otin tältä radalta hylyn. Tästä radasta en oikeen pitäny, aika lailla hankalia hyppykulmia ja keppikulma taas niin tuhannen avo. Mutta koira pelitti kaikesta huolimatta kivasti.

Toisella agiradalla oli neljä kontaktia, A kahdesti, taas. Aloitettiin rata taas hankalalla keppikulmalla. Puomin jälkeiset hypyt oli myös aikas mielenkiintoiset, vaikkakin Rico suoritti ne hyvin. Nollaa tehtiin loppusuoralle asti... Mulla pälli repes ja en malttanu vaatia koiraa riittävästi A:lla ja sieltä rapsahti vitonen. Aikaa olis ollu vaikka mihin kontaktivaatimuksiin, mutta ei. Niin lähellä oli tuplanolla ja serti. Mutta eipä haittaa, koira oli sairaan hyvä viedä ja kierroksista huolimatta se kuunteli mahtavasti. Ja se alkaa jo antamaan hieman anteeksi mun ohjausvirheitä. Että ehkä se nolla ja nousu kolmosiin joskus tapahtuu, mutta katotaa koska... wink

Jaana kuvasi meidän radat, ne löytyy täältä. Suuri kiitos Jaanalle videoinnista ja reissuseurasta. Oli ihana pitkästä aikaa olla kyytiläisenä. Ja Friida on mitä parhainta reissuseuraa Ricolle, kun se ei turhia matkatessa hötkyile niin maltaa Ricokin olla suhteellisen rauhassa. Tästä ei kun nokka kohti uusia koitoksia! smiley