Viime postauksesta onkin aikaa...  Oikeastaan mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, vaikka paljon tapahtumia viimeisen kuukauden sisään mahtuukin... Täti on reissannut pariin otteeseen, koirat on hallikauden tullen palanneet treeniin ja kaviokkaista nuoriso-osasto on lähtenyt ekaluokalle.

Eli viime Purinan kisojen jälkeen jäi meillä treenit vähemmälle ihan omasta laiskuudesta. En jaksanut säätää tallikuvioita sopimaan treenikuvioihin ja illan edellä kentällä valoista huolimatta alkoi olemaan pimeää ja kylmää ja sateella ihan yleismaailmallisen kurjaa, joten koirat sai treeniloman. Mikä oli ilmeisen hyvä ratkaisu, sillä mulla on nyt kaksi intoa puhkuvaa pikku agitappilaista... Peetu saa vielä tänä vuonna juosta parit kisat, jonka jälkeen vetäydytään ahkeran treenin pariin. Ja Molly saa vahvistella esteitä omissa treeneissä ja välillä ohjatuissa. Intoa silläkin tuntuu olevan.  Täytyy vielä myös loppuvuodelle saada molemmat Mirkan luokse.

Kaviokkaat jatkaa rauhallista elämää. Härski lähti alkukuusta Hannille ratsastettavaksi, koska multa yksinkertaisesti meni vaan hermo. Ei sentään hermo hevoseen vaan siihen, että oli isoja aikataulu ongelmia. Kati oli lupautunut minua auttamaan Härskin kanssa, mutta meidän aikataulut työkuvioiden ja Katin lapsen kanssa osuneet edes samalle linnunradalle. Näin ollen 3 viikon aikana taidettiin päästä satulan kanssa töihin neljästi. Aivan liian harvoin siis, jos hevosella olis tarkotus vielä joku kaunis päivä tehdä jotain järkevääkin... Kyyditsin sen sitten Hannille. Ja hyvin on siellä mennyt. Täti suuntaa sinne jonain viikonloppuna ratsastamaan...  Pikku Alma opettelee kaikenlaista pientä jokapäiväiseen elämään kuuluvaa vielä tämän talven. Pikkukaveri saa kasvaa ihan rauhassa ennen kuin edes opetan sitä liinaan. Iloa siitä hevosesta enemmän on terveenä aikuisena kuin nyt rassata se loppuun kun kasvu on totaalisen kesken vielä pari seuraavaa vuotta. Se ehtii varmasti elämänsä aikana kerätä kilometrejä mittariin ilman varsa-ajan ylenpalttista rassausta. Eläkeläis-Elsa harmaantuu hiljalleen, mutta vauhti ei laannu..  Sen kanssa myös päivä kerrallaan mennään. Tällä hetkellä mamma voi hienosti, mutta vanha hevonen on aina vanha hevonen.

Minä puolestaan olen reissannut muutamaan otteeseen tässä kuussa. Alkukuusta kävin Etelä-Ruotsissa pikavisiitillä hakemassa yhden hevosen tänne kotoSuomeen. Siinä meni muutama päivä tien päällä ja laivan buffassa ähkyn partaalla istuessa. Mutta Monty saatiin turvallisesti kotiin ja opettelee nyt elämään uuden omistajansa kanssa. Viime viikko tuli vietettyä vauhdikkaasti hevosten parissa myöskin taas kerran Irlannissa. Meikäläisestä kuoriutui aiemmin syksyllä oikea Sulo Vilen... Pakko oli ostaa lentoliput kun halvalla sai...  Mutta hauska viikko oli, Jennille kiitos vieraanvaraisuudesta! Enköhän mä siellä ole taas viimeistään puolen vuoden kuluttua... Tällästä meille kuuluu.

Mutta palaillaan viimeistään viikon päästä kisarapsan merkeissä..