Hyvä tovi on taas vierähtäny viime päivityksestä. Mitään ihmeitä ei oo tapahtunu ja siltikin aika paljon. Niin kun tosta otsakkeesta voi jo Lontoota osaavat päätellä, että ylösalas on menty.
Alotetaanpas partiopoika Ricosta, jonka kanssa tota vuoristorataa on viime viikkojen aikana ollu. Oltiin reilu pari viikkoa takaperin Kotkan kisoissa ja oli ihan K-A-M-A-L-A-A suoraan sanottuna. Ollaan tässä talven aikana tultu Ricon kanssa taas enemmän tutuiksi ja sitä kautta "henkisiä" probleemia on tullu eteen. Nyt alkuvuoden kisoissa, kun Rico on käyny kamalan kuumana, minä oon vastaavasti passivoitunu. Kaiketi alitajuisesti rauhoitellakseen koiraa tai jotain, en tiedä. Tällöin mun ohjaaminen on muuttunu sellaseksi flegmaattiseksi. No, enivei, kaikki huipentu tuolla Kotkan kisoissa. Olin ennen kisoja ottanu treeneissä hivenen tiukempaa käskytystä kehiin ja jatkoin samalla linjalla kisoissa ja sehän levähti koko pakka kun Jokisen eväät. Rico herkkänä miehenä varmaan ajatteli, että oon ihan kamalan vihanen, ja ekan radan edetessä ja maaliin päästessä oikeastaan olinkin. Eka rata oli kamalaa jollotusta ja huuto konserttia, tosi kaunista katseltavaa...  Tokan radan keskeytin neljänneltä esteeltä, hermo vaan meni. Ihan pikkasen otti otsalohkoon... Tästä alkoi ihan kamala pohtiminen ja pähkäily. Kisojen jälkeen ehdin treenaamaan vasta seuraavana viikonloppuna. Koko viikon olin miettiny mitä ihmettä teen sen koiran kanssa ja vielä treeneihin mennessä olin edelleen, ekaa kertaa koko lähes vuoden aikana, kettuuntunut pikkupartiolaiseen. Ja Ricohan tietysti vaistosi mun huonotuulisuuden, TAAS. Jollotus jatkui. Onneksi oltiin treenaamassa Katin kanssa, joka tuntee minut sekä koiran hirmu hyvin. Pienen palautteen jälkeen otettiin uusi lähestymistapa Ricon herkkään partiopojan sieluun. Se kun todella on aikas pehmeä koira niin olin ollu sille aivan liian tiukka ja kova. Tädin korvienväli nollaus, pieni pätkä onnistunutta menoa ilosella asenteella ja superpalkka ja kehuja. Ja kas, johan loppui jollotus...  Sitten heti tiistaina viikkotreeneihin asenteella ilon kautta. Eikä jollotusta, jes, vaan ankaraa uurastusta. Nyt alkoi jo munkin mieli taas nousta, kun hoksasin korjata omaa asennetta.
Viime perjantaina lähdettiin sitten harjoittamaan tuota mun asennetta oikein urakalla. Naapuri seura järjesti möllit ja sinne suunnattiin Tappien ja Ricon kanssa. Ilmoitin kaikki koirat vaan mölliradalle, kun ajattelin että on aivan sama vaikka juoksisin suoran pätkän kunhan se tehdään oikealla asenteella. Etenkin Ricon kanssa. Molly sai kunnian aloittaa minien radalla. Ja Molly, oman elämänsä suuri humoristi oli taas aivan fiiliksissä kun oli päässyt mukaan esiintymään. Tällä kertaa hän sitten esiintyikin ihan huolella. Puolessa välissä rataa olleelta A-esteeltä oli suora baana ratahenkilöiden luokse, Molly kävi siellä kierroksen etsimässä herkkuja taskuista tai makkarakojua...  Kun herkkuja ei löytynyt palasi se mun kanssa radalle. Maaliin asti päästiin yhdellä riman pudotuksella. Molly jotenkin osaa aina oikealla hetkellä muistuttaa, ettei tää ole niin vakavaa...
Peetu pääsi hurvittelemaan myös. Se yrittää niin kovasti, mutta jotenkin sillä on kisoissa vähän käsijarru päällä. Se ei ole niin vapautunut kun omassa porukassa, mutta tekee nätisti mitä pyydetään. Katotaan josko se pääsis keväällä oikeisiin kisoihin, kun ulkokausi alkaa.
Sitten oli vuorossa mösjöö tösövöö... Syy, minkä takia mölleihin lähdin. Rico kävi taas kierroksilla, mutta otin sen kanssa lämppäesteillä helppoja kuvioita, jotta pääsin palkkaamaan ja kehumaan sitä. Juuri ennen radalle menoa tehtiin helppoja tokokuvioita, taas kehuja ja palkkausta. Tuntui toimivan. Radalla mentiin minä hymy korvissa ja legot loistaen (näky varmaan Venäjän tutkassakin...) Näin mun ääni pysyy iloisena ja Ricolla korvat kuuntelulla, kun en sitä ahdista olemalla liian käskevä.. Hyvällä fiiliksellä radalta pois, mission completed, juhuuuu!!!  Saagalandian emäntä Jaana kuvasi Peetun ja Ricon radat, Kiitos Jaanalle!
Lauantaina jatkui taas treenit, tällä kertaa Sannan valvovan silmän alla. Ja vitsit, mikä fiilis!!!!! Tässä mulla on nyt Peetun jälkeen toinen herkkä sielu ohjattavana, mutta eiköhän me tästä nousta, kisoissakin... Nyt vaan pitää päästä kisoihin harjottelemaan mun oikeaa asennetta.
Katilla oli kamera mukana treeneissä ja tässä pitkästä aikaa koko orkesterista treenikuvia. Ensin Molly reippailee:




Ja Peetu-Petteri vuorossa:




Ja sitten herra herkkäsielu






Ainiin, valttikortii Siirikin on ollut taas mukana menoissa. Se oli myös ilmoitettu Kotkaan kisoihin, mutta alkoi cockerikoira juosta edellisenä iltana... Nyt siis juoksutauolla, mutta jospa sen sais taas takasin remmiin. Mutta nyt taas jatketaan hyvillä mielin treenausta, ilon kautta, happyhappyjoyjoy!!!
Suurin kiitos kuuluu tässä vaiheessa mun ihanalle treenikamulle Katille, joka on mun kanssa analysoinut ja pohtinu ja pähkäilly ja jaksanu kuunnella ja lopun viimein sitte avannu mun silmät. Ja tietty Ricon äipälle Tuulalle, joka edelleen antaa mun jatkaa tuon mahtavan belgipartiolaisen kanssa. Kiitos!